Mopedin historiaa

Mopediksi tai mopoksi luokitellaan kaksi tai kolmipyöräiset moottoriajoneuvot, joiden tilavuus ei ylitä 50 kuutiosenttiä ja nopeus on maksimissaan 45 km/h. Ensimmäiset mopot olivat yksinkertaisesti polkupyöriä, joihin oli sovitettu moottori liikkumista avustamaan. Se saattoi olla vaikkapa etupyörän päällä ja toimi siis ilman kytköstä polkupyörän ratas-ketju-systeemiin. Oli myös olemassa moottoripyöriä, joihin lisättiin polkimet ja ketjut, vaikka niissä oli normaalisti rungon alaosaan asennettu moottori. Hyvä esimerkki on Douglas vuodelta 1912. Nämä eivät kuitenkaan olleet mopoja.

Mopedi sana itsessään juontuu ruotsin kielen sanoista ”motor” ja ”pedaler”. Vuonna 1952 ruotsalainen journalisti Harald Nielsen keksi käyttää tätä nimitystä ja sitä käytetään edelleenkin. Tosin Suomessa samasta menopelistä käytetään enemmän nimitystä mopo. Suomen markkinoille alkoi ilmestyä mopoja 1950-luvun lopulla, jolloin tarjolla oli saksalaisia Zundapp- ja ruotsalaisia Monark-mopoja. Myös tšekkiläinen Jawa oli tarjolla tultaessa 1960-luvulle. Tuolloin Suomessakin aloitettiin mopojen valmistus, kysynnän kasvaessa. Mopo oli edullinen ja sen ajamiseen ei tarvittu ajokorttia.

Mopo Suomessa

Ensimmäinen suomalainen sarjavalmisteinen mopo oli Pyrkijä, jota valmisti Turussa Rautateollisuus Oy. Muita merkkejä olivat Jaguar, Hopeasauma, Supo, Tunturi ja Solifer. Näistä suosituimmaksi tuli etenkin maaseudulla Tunturi, josta tuli ikämiesten kulkuneuvo. Toki se oli muunkin väestön suosiossa ja sitä käytettiin paljon erilaisiin työajoihin ja työmatkoilla, myös talvisaikaan. Pian sitä alettiin kutsua Pappa-Tunturiksi. Nimi on sama, joka sillä on käytössä edelleen. Supo oli Suomen Polkupyörä ja Konetehdas Oy:n malli, joka oli tuotannossa lyhyen ajan 1960-luvun alussa.

Niin sanottujen ”Pappamopojen” tunnusmerkkinä oli levyrunko ja polkimet. Vaihteita oli kaksi. Tunturin suosio on säilynyt läpi vuosikymmenien ja tänä päivänä se on jo lähes kulttimaineessa. Puch puhallinmoottori oli luotettava ja Tunturin laatu hyvä. 1970-luvulla poistui asetus, jonka mukaan mopossa tuli olla polkimet ja myös esimerkiksi Tunturista tuli jalkavaihteinen. Muita tunnettuja suomalaisissa mopoissa käytettyjä moottorimerkkejä olivat esimerkiksi Sachs, Demm ja ILO. Vuonna 1995 lainsäädäntöä muutettiin taas ja mopon 50 kilon painorajoitus poistettiin.

Suomalaisten mallien kehitystä

Uusi vuosikymmen toi mukanaan uusia tuulia myös mopoihin. Tuolloin markkinoille ilmestyi sporttisempia mopoja, kuten Tunturi Sport ja Solifer SM 4 Speed. Tunturi Sport-malli oli markkinoilla jo 1960-luvun lopulla ja siinä oli sama levyrunko kuin Pappa-mallin Tunturissa, kolme käsivaihdetta ja polkimet. Solifer 4 Speed taas oli putkirunkoinen ja varustettu neljällä jalkavaihteella. Ensimmäiset mallit eivät olleet harrastajien mielestä mukavia ajettavia, johtuen bensatankin ulkopuolisesta saumasta. Pian Tunturilta ilmestyi Super Sport-malli, jossa myös potkustartti ja neljä jalkavaihdetta.

Tunturi Sportissa oli puhallinmoottori vuodesta 1961 vuoteen 1976 ja kovakromisylinteri 1970-1976. Kovakromisylinterissä ei siis ole jäähdytyspuhallinta, vaan vapaa ilmavirta jäähdyttää moottoria. Helkama Raisu oli taas Helkaman vastaus urheilumopojen luokkaan. Siinä oli Minarellin moottori suomalaisessa putkirungossa. Helkama Raisu pärjäsi erinomaisesti maastossa ja sillä voitettiin useampi Minitrial Cup -mestaruus vakiomopojen luokassa. Mutta myös Pappa-mopoissa kehitys kulki eteenpäin. Niissä alettiin käyttää polkimien sijasta ”kickstarttia” ja jalkavaihteita tai vaihtoehtoisesti automaattivaihteita. Suosittuja malleja olivat esimerkiksi Solifer Export ja Tunturi Maxi.

Pienipyöräiset mopot

Pienipyöräisiä eli “tossumopoja” alkoi ilmestyä suomen teille 1970-luvulla. Ensimmäisiä olivat japanilaiset Suzuki PV ja Honda Monkey. Suzuki PV oli perinteisesti kaksitahtinen mutta Honda Monkey oli varustettu nelitahtisella moottorilla. Suomalaisetkin valmistajat tarjosivat pian omia tossumopomallejaan. Tunturilla oli Break ja Hopper -mallit, Helkamalla Ässä ja Tossu. Vastaavia mopoja valmistetaan myös nykyään Kiinassa, josta niitä on tuotu halpatuontina meillekin. Alkuperäiset Honda Monkey ja Suzuki PV ovat edelleen kysyttyjä malleja harrastajien keskuudessa.

Monkey ja PV ovat myös olleet suosittuja mopoilun laittomalla puolella, eli viritettyinä. Tämä ilmiö on valitettavan yleinen eikä se rajoitu vain tossumopoihin. Ei tarvitse olla kummoinenkaan mekaanikko, kun nykymopon saa helposti kulkemaan yli sallitun rakenteellisen nopeuden. On vaarallista ottaa moottoreista irti suuret tehot, kun jarrut ja runko sekä muut rakenteet on suunniteltu 45/km maksimivauhtiin. Puhumattakaan siitä, että ajokortti ja vakuutusvaatimukset eivät enää kohtaa viritetyssä mopossa. Vaarallista ajattelemattomuutta, joka on myös vaatinut uhrinsa.

Mopoilu tänään

Seuraava vuosikymmen, 1980-luku toi muotiin enduromopot ja ne ovat säilyttäneet suosionsa tähän päivään asti. Tunturi Tiger ja Aqua sekä Helkama AX olivat ensimmäiset suomalaiset merkit, joiden valmistus ei enää jatku. Japanista tulivat Suzuki S ja Suzuki S 1. Enduromopoissa on suuret maavarat, pakoputki viety yläkautta ja yleensä pyörät sekä joustovarat ovat suhteellisen suuret. Tämän päivän merkkejä ovat muun muassa Yamaha, GasGas, Derbi ja Aprilia. Nykyiset enduromopot ovat hyvin moottoripyörämäisiä ja niiden istumakorkeudet ovat suuret.

Entä moposkootterit?

Tänään moposkootterit ovat varmasti mopojen suosituin ryhmä. Niillä ajelevat niin pojat kuin tytötkin ja niiden tarjonta on todella laaja. Kuten muuallakin, myös moposkoottereissa on saatavilla kiinalaisia halpaversioita, joiden laatu saattaa joskus olla hieman kyseenalaista. Toisaalta tarjolla on myös perinteisten moottoripyörävalmistajien merkkejä, kuten Yamaha, Aprilia ja Derbi. Markkinat ovat laajat ja myös käytettyjä pyöriä on paljon tarjolla kuskien siirtyessä tullessa autoiluikään. Mopoilu on varmasti suosionsa huipulla juuri nyt – ikärakenne on vain suuresti eroava alkuaikojen mopoilusta.